Oravisalo ja

Varpasalo

SAARISTOKYLÄT TÄYNNÄ ELÄMÄÄ

Varpasalo ja Oravisalo ovat pohjoisen Saimaan sisävesisaaria Rääkkylässä, Pohjois-Karjalassa. Saaret ovat tunnettuja kauniista järviluonnostaan ja kulttuurielämyksistään. Aktiivisessa kyläyhteisössä on aina mukava piipahtaa tai viipyä pitempäänkin. Ihmisten kanssa tulee helposti tutuiksi, mutta saarten niemistä ja lahdelmista löytyy myös oma rauha sitä etsiville.

Katso VEDEN VEISU VIERAHILLE!


Palvelut

kulttuuria kylissä


Oravisalon ja Varpasalon saarilla on ympärivuotisesti noin 200 asukasta. Kesäisin väkiluku kaksinkertaistuu kesäasukkaiden saapuessa. Saaristokulttuuriin kuuluva yhteisöllisyys elää kylissä vahvana ja tuottaa tapahtumia, toimintaa sekä elämisen laatua. Oravisalo ja Varpasalo valittiin maakunnan Vuoden Kyläksi vuonna 2012.

Erilaisia palveluja tarjoavia yrityksiä saarilta löytyy useita, ja tarjontaa löytyy mökkitalkkareista ohjattuihin retkiin. Majoittua voi luksustason vuokrahuvilassa, tunnelmallisesti aitassa tai vaikka majoituskorsussa. Rääkkylän kirkonkylän palveluihin saarilta pääsee varttitunnissa.

Saarilla elää vahva kulttuuriperintö – musiikki, tapahtumat, näyttelyt ja muut kulttuuririennot ovat osa saarelaisten identiteettiä ja vieraat ovat tervetulleita mukaan.

Pääosissa luonto

Saimaa ja saaristo


Pohjoisen Saimaan saariston keskeinen elementti on sen omaleimainen järviluonto. Orivedellä Hämeen-, Rauan-, Jänis- ja Savonselkien ympäröiminä elävät saaret pitävät sisällään niin reheviä rantalehtoja kuin karuja kalliosaaria. Olet keskellä Järvi-Suomen kauneimpia alueita.

Luonnossa liikkujalle saaret tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet vesiretkeilyyn, patikointiin ja pyöräilyyn. Talvella voi mennä hiihtäen tai lumikenkäillen joko valmiita latuja tai koskematonta hankea pitkin. Kalastajalle pohjoisen Saimaan selät tarjoavat mahtavat kuhavedet. Kalastukseen liittyvistä lupa-asioista lisää “luonto” -valikossa.

Tervetuloa kylään

tule ja tutustu


Pohjoisen Saimaan saaristossa on aina mukava käydä. Oravisalon ja Varpasalon luonto rauhoittaa ja kyläisten parissa tuntee olonsa kotoisaksi.

Tervetuloa kylään pohjoisen Saimaan saaristoon!